28. toukokuuta 2012

Valio PROFeel buzzaus

Sain kuun puolivälissä tiedon, että pääsen buzzaamaan Valion PROfeel -uutuustuotteita. Tällä kertaa buzzaaminen tapahtuu täällä blogin puolella.

Ja mitä kummaa se buzzaaminen sitten oikein on? Buzzadorina on mahdollisuus päästä testailemaan/kokeilemaan tuotteita ja palveluita pääosin ilmaiseksi, jollei ole ilmoittanut, että ottaa vastaan myös ei-ilmaisia buzzauksia. Periaatteessa sinun pitää vain kertoa tuotteista kavereille ja lähetellä raportteja omasta mielipiteestäsi tuonne buzzadorin suuntaan.

Tähän väliin minä voisin pohjustaa minun suhdettani Valioon teille. Minä olen niitä tyyppejä, jotka ostaa vain Valion tuotteita kaupasta, vaikka ne olisivatkin selvästi kalliimpia, kuin vieressä napottava muun merkkinen tuote. Tähän on oikeastaan varsin yksinkertainen selitys: Vanhempani ovat Valion maidontuottajia ja minut on kasvatettu pienestä pitäen käyttämään Valiota. Se on takuujuttu, että kotijääkaapista ei varmasti löytynyt muita maitotuotteita!

Tässä olen loppuviikosta jo päässyt nyt sitten maistelemaan noita PROfeel -tuotteita. Minä keräsin kaupasta mukaani jogurtteja ja rahkoja.


Jogurttimakuja on kolme: Maustamaton, vadelma ja mansikka-mustikka. Rahkamakuja kaksi; mansikka sekä vanilja. 

Proteiinia maustamattomassa ja vadelmajogurtissa on 7g sekä mansikka-mustikkajogurtissa 7.6g aina sataa grammaa kohden. Rahkoissa proteiinia on taasen 11g sataa grammaa kohti.
Lisätietoja tuotteista saat Valion sivuilta osoitteesta http://www.valio.fi/profeel

Maistelin ensimmäisenä maustamattomat jogurtit pois, sillä sokerihiirenä arvelin, etten pidä maustamattomista jogurteista, mutta ei ne pahoja olleetkaan.
Koostumukseltaan jogurtit ovat täyteläisiä, eivät semmoista litkua, mitä jogurtti pikareissa yleensä on. Kokeilin - käänsin lusikallisen jogurttia ylösalaisin ja se pysyi siinä hetken. 

Mie jatkan täällä maistelua ja raportoin tänne sitten lisää mielipiteistäni.

22. toukokuuta 2012

P*skarteluhaaste #142

Tällä viikolla p*skisteltiin reseptin mukaisesti:
1 ympyrä
1 piparireuna
1 kukka

Minulla oli visio kortista, joka näyttäisi paljon paremmalta, mutta näköjään aamupääkoppa ei halunnut alkaa yhteistyöhön.. Tässä kortti kuitenkin on:



--- 
Eilisessä postauksessa mainitsin, että minulla on tutkintotilaisuus sillon päivemmällä..
Minä jännitin sitä ihan kunnolla, hieman ennen kuin koulun edustaja tuli paikalle, minusta tuntui, että voisin seistä päälläni. No työharjoittelu on kuitenkin nyt suoritettu hyväksytysti ja tämän likan koulunkäynti on taas tältä erää ohi. Tosin työnteon harjoittelu jatkuu vielä vajaan 4 viikkoa. 15.6. on sitten valmistumispäivä ja saadaan osat todistuksista kouraan.. ja viimeinen paperi tulee sitten kuulemma postissa..

21. toukokuuta 2012

Arkkikaupan Haaste #28

Haasteen aiheena on LEMMIKKIELÄIMENI

Noh, mullahan on lemmikkinä jyrsijöitä, mutta ei nyt löytynyt mieluisaa kuvaa siihen. Minulla voisi olla lemmikkinä myös kissa, jos isäntä vaan suostuisi ajatukseen, että semmonen otetaan... Minulla voisi olla myös koira.. Ja näitä molempia minulla on ollutkin. Tai minulla ja minulla, perheellä :) 
Tässä olisi yksinkertainen korttini haasteeseen:


Värittelin musteilla taas vaihteeksi.. nyt ei onnistunut niin hyvin, kuin edellinen.. Tekstille paikka tuolla yläreunassa, kunhan sitten joskus kortille tulee tarvetta..

---

Tässä elelemme aikaa, jolloin pikku-Satulla on perhosia vattan pohjalla.. Tänään on työharjoittelupaikalla tutkintotilaisuus tai joku vastaava, joka tavallaan päättää minun opiskeluni, vaikka työharjoittelu jatkuukin vielä hetken. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja minä saan paperit kouraan sitten kesäkuun puolivälissä :) 

16. toukokuuta 2012

Askartelufoorumin korttihaaste #22


Itse käytin tälläkertaa vähän miehisempää leimaa. Leimakuva vie tilaa kortista sen verran, että päädyin yksinkertaiseen koristeluun.. Kalamies on mahtanut väsyä ennenko on edes päässyt ongelle asti :)
Tässä korttini haasteeseen: 


Harjoittelin taas vaihteeksi värittämään musteilla ja musta alkaa tuntumaan, että ehkä uskaltaisin alkaa hommailemaan kunnon mustevarastoa.. Tähän asti olen pärjäillyt kahdeksalla värillä :D
Tämä kuva on jotenkin älyttömän vaikea muutenkin väritellä tusseilla, kuivapastelliliiduista puhumattakaan. 
Tyytyväinen olen ainakin väritykseen, vaikkakin olisi varmaan voinut vähän enempi keskittyä kans taustaan..

15. toukokuuta 2012

Magnoliahaaste #101

Magnoliahaasteessa luonnosteltiin tämmöisen luonnoksen mukaan: 


Ja oma tuotokseni luonnoksen pohjalta on vaihteeksi jouluinen:


Hopeisella Hyvää Joulua -tarralla oli tarkoitus lisätä teksti tähän, mutta kävikin niin, ettei niitä tarroja minulla nyt ollut, joten lisään tekstin korttiin vähän myöhemmin..

Mulla meinasi olla ongelmia tuon maskaamisen kanssa, kun unohdin kotona käydessä ottaa Dublo-palikoita saadakseni kulman helpottamaan kohdistamista... No hetken mietin, että mitä minä nyt teen ja päädyin kahteen dvd-koteloon. Kyllä se hätä keinot keksii.

14. toukokuuta 2012

KK-haaste #73

Arpa osui kohdalleni KK-haasteen #71 arvonnassa, joten erehdyin sitten lupautumaan tekemään kortin  vierailevana DT:nä sitten tähän haasteeseen.. Muutenkin harvakseltaan osallistun, mutta uteliaisuus pakotti :P 
Aihe on mielenkiintoinen: SIRKUS

Minä mietin pienen pääni puhki, että mitä mulla tulee mieleen sanasta sirkus.. Sitten päädyin vaan ihan perinteiseen sirkukseen ja seuraavaksi alkoikin hermoja raastava kuvanhaku. Lopulta löysin turvallisesti omalta koneeltani Kenny K:n digileiman: Happy lion. (Oli kuukauden freebie silloin joskus..) 


Kuva väritetty kuivapastelliliiduilla ja puuvärikynillä :D (kyllästyin, kun on niin pieniä kohtia tässä)

Palkinto tuli Paperinauhalta ja sain Krafti'n Kimmien leimasimen, tarratimangeja (punainen, pinkki ja kirkas) sekä maskingtapea (rusahtava, jossa lukee lilalla "love")

Kimmien leimasin on semmoinen tyttö kuin Judy.. Minä heti sitten ihmettelemään, että mitä nämä sanat tarkoittaa. 
I'm on Cloud 9!
You're outta sight!

Ensimmäisen sain käännettyä, että ois "olen seitsemännessä taivaassa".. Tästä sitten ihmettely, että miten yhdeksäs pilvi on sama, kuin seitsemäs taivas?? 
Jälkimmäinen ei oikein selvinnyt, mutta kuulostaa ihan että "olet ulkopuolinen" mutta ei se voi olla semmosta! :D

13. toukokuuta 2012

Pikakortti äidille

Uskaltanen tämän jo julkaista, sillä veikkaan että kortti on tähän aikaan keittiön pöydällä odottamassa, että äiti tulee navetalta aamukahville. Jätin myös lahjanhankinnan viimetinkaan, tuleva kertoo vieläkö sitä oli myynnissä, kun menin ostamaan. Ei mitään suurta. Ja olen huono valitsemaan lahjoja.
Perinteisesti taidan vain viedä äidille itseni ja kukkakimpun..katotaa. Mutta se kortti... 







Leimakuva tuli vastikään sekalaisten leimakuvien vaihdosta. Pitänee hommata sama leima itsellekin, sillä tätä oli kiva värittää. 
Harjoittelin taas musteilla värittämistä. Sävyinä toimi:
Tähti - Mustard seed, Spiced marmelade 
Nallen keho - Frayed burlap, Vintage photo, Broken china ja Tattered rose..
Lisäksi Mementon tuxedo black - jota sudin taustalle..
Pitäskö sitä alkaa hommailemaan ihan ne täyttöpullot :D

12. toukokuuta 2012

P*skarteluhaaste #141

Tämän viikon p*skiksessa haasteena värihaaste: PINKKI & TURKOOSI
Mie vetelen taas tätä yksinkertaista linjaa, mutta tuo kuva on niin iso, ettei korttiin paljoa muuta sen lisäksi sovikkaan... Värejä on muitakin, mutta mun mielestä tässä kuitenkin pinkki ja turkoosi on pääosassa... toivottavasti käy haasteeseen..


Leima Whimsy Stamps - Mystic
Väritys puuvärikynillä
Teippi Teippitarhasta
Taustapaperi lahjapaperia Tiimarista

Leimakuvan paperin reunat kävin läpi pinkillä musteella ja kuvan takana on turkoosi paperi, vaikka se kuvassa näyttääkin enempi siniseltä. Piti ottaa kuva ilman salamaa, kun pahasti heijasti tuo lahjapaperi muuten.. 

Magnoliahaaste #100

Mankkuhaasteessa mennään jo sadassa. 
Tämänviikkoisen haasteen aiheena on RUUSUJEN VIEMÄÄ


No. Ruusuja tässä ainakin on :D Väritin leimakuvan musteilla. Käsittääkseni leimakuva on Magnolian leimoja.. jos ei ole, niin korjatkaa käsitykseni. 
Ruusut tein itse. Ensin paperista vipulävistäjällä kukka, leikkasin terälehtiä vielä enempi auki ja sitten vain kohokuvointikynällä silikonilevyn päällä muotoilin kukat.. Yhden jätin "auki", kaksi muuta muotoilin melkein suppuun ja kolmannen muotoilin ihan nupuksi. Sitten vaan liimaa. Alla vihreästä paperista leikellyt tähdet (nyt tuli totaallinen black out, mitä ne on ne vihreät jutut ennen vartta...?)..

Näytin isännälle noita valkoisia ruusuja ja kysyin mitä ne on.. Tää vastas että lumpeita. Kiitti vaan mies! Ne ilmeisesti sit epäonnistui, kun edes mies ei tunnistanut niitä ruusuiksi :D

6. toukokuuta 2012

P*skarteluhaaste #140

Tämänkertaisen haasteen aiheena on luonnollista. 
Tätähän voi tulkita monella tapaa.. Oma tulkintani näytti paremmalta pääni sisällä, mutta tältä se näyttää kuvassa. Ps. katsokaa sitä kauempaa, niin näyttää paremmalta ;)


Ehkä tuo nurmikko ois saanut olla hieman pienempi alue kortista... no, tällä mennään, se on kiinni siinä jo! 
Nurmikko -paperi on lähtöisin jostain suomalaisen kirjakaupan origamisetistä.
Pilvitaustan tein itse maskaamalla.. Leikkelin pilvet kopiopaperista, käytin sitä jännää liimakynää, jonka liimapinnasta tulee irroitettava, kun sen antaa kuivua (siis niinkuin post-it -laput), lättäsin pilvet kopiopaperille ja tuputtelin taivaan siniseksi. Irroitin pilvet ja väritin niiden alareunoja kuivapastelliliiduilla harmaaksi ja yläreunaa pikkuisen kultaiseksi. 
Magnolian Little Miss MuuMuu muutti meille perjantaina. Oli vain niin ihana, etten voinut vastustaa kiusausta. MuuMuun väritin ProMarkereilla ja varjoja korostin vielä kuivapastelliliiduilla.. 
Bilteman teippiä kuvan taakse ja sitten leikkasin MuuMuun ääriviivojaan myöten...paitsi apilapuskan kohdalta..

5. toukokuuta 2012

Perhonen..

En ole korttiin täysin tyytyväinen, mutta tällä kortilla menen Kk-haasteessa. 


Jäi kukat ja perhoset päälle, kun aiemmin tein sen violetin kortin :D

4. toukokuuta 2012

Magnoliahaaste #99

Magnoliahaasteessa kortteiltiin tämmöisen luonnoksen mukaan:



Ja oma tuotokseni luonnoksen pohjalta näyttää tältä


Tykkään tuosta leimakuvasta todella paljon ja nyt innostuin kukkakortin myötä käyttämään noita kukkia tähänkin.