29. lokakuuta 2012

Joulukorttiralli

Askartelutaivaan puolella alkoi Perjantaina Joulukorttiralli, jonka ensimmäinen haaste kuului näin: Sininen, hopea, valkoinen. 


Itsehän siis toimin haasteessa sekä vetäjänä, että DT:nä. Tämä on siis mallityöni haasteeseen. 

Tämä ralli päättyy Marraskuun viimeisenä päivänä. Jokaiseen haasteeseen tulee tehdä kortti, jotta voi osallistua palkintojen arvontaan. Haasteita julkaistaan tällä välillä yhteensä kahdeksan, ei siis mitenkään hirmukiireellä tarvitse kortteja tehdä, mutta kuitenkin. Tähän ensimmäiseen haasteeseen on aikaa osallistua Torstaihin 1.11. kello 23:59 asti.

16. lokakuuta 2012

P*skarteluhaaste #158

Tämänkertaisen P*skishaasteen aiheena oli värit: 

MUSTA
KELTAINEN
YKSI OMAVALINTAINEN VÄRI, joka minulla on turkoosi

DT-töissä oli myös näkyvillä leiman taustapaperi, joten uskalsin itsekin jättää sen näin. 
Tässä korttini haasteeseen:


Mietin noita nauhoja kiinnittäessä, että toivottavasti adidas ei haasta minua oikeuteen, kun on kolme viivaa tässä noin :D 

Mutta tää leimakuva on uusi Make It Crafty - Fairy Celandine. Dekorettestä löysin ja ihastuin ja tilasin. Tilasin samalla kans pari uutta Kennyn goottityttöä ja toisen Make it craftyn leiman..

12. lokakuuta 2012

Haastekortteja

Askartelutaivaan suunnilla meneillään olevassa magnoliahaasteessa bingoillaan. Omaksi rivikseni valikoitui tagi - ressaus - helmi ja tämmöistä sain sillä rivillä aikaiseksi:


Askartelutaivaan puolella menee myös Askartelupuoti Pian flexmarker -haaste, johon voi osallistua kortilla tai piirroksella. Kortissa tulee käyttää Penny Blackin leimakuvaa (piti ihan varmistaa, että saako näitä mo manningin piirtämiä käyttää) ja väritys tulee tapahtua mahdollisimman pitkälle flexmarkereilla. 


Tuossa siis olisi korttini ja tässä kuva väritysvaiheesta ja käytetyistä väreistä:



Koukussa kortteihin -sivustolle tein kortteja koukussa kortteihin- ja väritellään leimakuvia haasteisiin.

Tuon kk-haasteen aihe oli suusanallinen ja se kuului kutakuinkin näin: vaudikas kortti. 
Omani näyttää tältä:


Ajattelin tämän käyvän, sillä poroillahan pitää melkoista vauhtia pitää yllä, kun joulupukki koittaa saada kaikki lahjat jaetuksi aikataulussa. 

Väritellään leimakuvia -haasteessa tuli käyttää pastellin sävyjä.. Sitten ku olin lisäämässä korttiani haasteeseen, niin luin tehtävänannon kunnolla. "Saat käyttää vain kahta väriä" oli tarkentava tehtävänanto. Mutta tulipahan tehtyä pastellinsävyinen joulukortti! 



Lisäsin glossyä noihin joulupalloihin tuossa vasemmassa reunassa.. Tagissa embossattuna kirkkaalla kohojauheella "hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta"

Kortti ystävälle

Ystävälle meni tämännäköinen vauvaonnittelukortti 


Magnoliahaaste #113

Mankkuhaasteessa mentiin luonnoksen mukaan ja mie sitten väsäsin kasaan tämmöisen jouluisemman version hirvestä. 



4. lokakuuta 2012

Reseptikorttivaihto

Heipähei kaikille! 
Minä haluan laittaa käyntiin reseptikorttivaihdon aiheella SUKLAAHERKUT. 


Tähän voi osallistua lisäkseni 9 henkilöä.
Jokainen osallistuja tekee 10 korttia omalla reseptillään.
Reseptikortti toteutetaan postikorttikoossa (A6) siten, että toisella puolen korttia on jokin kuva ja toisella puolella jokin suklainen resepti.
Kaikki kortit lähetetään minulle kirjekuoressa, jossa on mukana myös palautuskuori osoitteellasi ja postimerkillä varustettuna (kuorien varmaan kannattaa olla C5 -kokoa). Minä jaan kortit jokaiselle osallistujalle ja lähetän ne sitten jokaiselle. Eli kaikki kortin tehneet saavat paluupostissa 10 erilaista reseptikorttia.
Jätä kommentti varataksesi paikkasi vaihdossa. Kerrothan kommentin yhteydessä myös, millä reseptillä lähdet mukaan. Voit myös ilmoittaa halukkuutesi nyt ja kertoa reseptisi myöhemmin, jos tuntuu, ettet heti keksi, millä haluat lähteä mukaan!

1. Satu K - Suklaafondant
2. Sari - Daim-muffinssi
3. Helga - Suklaatryffelit
4. Tiina - Mutakakku
5. Liisa - Juustokakku
6. Jaana - Amerikkalaiset suklaacookiet
7. Taina - Murosuklaa
8. Ritva - RockyRoad suklaaherkku
9. Marjaana -
10. Sirja - Suklaapullat

Ilmoittautumisesi jälkeen laita minulle sähköpostia osoitteeseen kananen.satu@gmail.com, niin saat osoitteen, minne kortit voit lähettää. 

Toimitathan tekemäsi kortit minulle Perjantaihin 16.11. mennessä!!


3. lokakuuta 2012

Haastekortteja!

Muutaman haastekortin olen saanut tehtyä ja julkaistua jo aikoja sitten.. Nyt olis aika julkaista ne täällä bloginkin puolella, ehkä :D 

Askartelutaivaan Fantasiahaasteessa aiheena oli (SYNKÄT) SIIVEKKÄÄT


Kortin taustapaperi oli sen verran hyvännäköinen, ettei kortti muita kerroksia enää kaivannut.. Kenny K:n likka sai selkäänsä siivet La Blanchelta maskaamalla.. Kuvan värittelin vesivärikynillä. 
Tuosta kiekurastanssista tuli nopeesti yks suosikeista, aivan mahtava!! 
Isommat kukat oli alunperin valkoisia. Muste distress inkin salty ocean (kesän -12 kausiväri) ja märällä siveltimellä kostutin terälehdet, jotta väri lähti leviämään. Keskustan kukan alkuperäinen väri oli vaalean sininen, ja sen väritin tuolla samalla sävyllä. 

Askartelutaivaan Pikkutuhmaa- haasteessa sai ANTAA PALAA, joten minä sytytin kortin tuleen.. tai oikeastaan tuputin sen tuleen.. 





Tausta tehty sabloonan läpi tuputtelemalla Mustard seediä ja spiced marmaladea.
Leimasin ja väritin kuvan, jonka jälkeen totesin tytön taustan näyttävän tyhjältä ja päätin laittaa lieskat sinnekin.. Teksiksi laitoin tuon "Bejbe oot hot", kun tuli yks ystävä mieleen tästä kortista :) 
Ja samaa kiekurastanssia käytetty tähänkin. 

Sitten vielä DT-työ Penny Black-haasteeseen, jossa tuli tehdä kortti isälle. 


Hyvin yksinkertaisella mennään. Miehisyyttä korttiin hain värivalinnoilla ja ruuviniiteillä. Leimakuvan valinta oli älyttömän vaikeaa, kun ei mulla kovin miehisiä pennyjä ole. Tähän päädyin kuitenkin kahdesta syystä: Isi on maitotilallinen ja isillä on neljä kananpoikaa (= me tyttäret, sukunimi!! :D )