19. toukokuuta 2013

Varpaiden lämmikkeitä


Pipojen jälkeen innostuin Facebookin Voihan villasukka! -yhteisössä Broken Seed Sticth -sukista, joten pakko oli päästä mokomia kokeilemaan itsekin tehdä. Tein sukat koon 38 jalkaan Nalle -langasta. 



Pari odottaa vielä päättelyä ennenkuin laitan ne talteen ja toivon löytäväni ne vielä syksyllä sitten :D 

 photo nimmari_zps70c8d014.png

 

18. toukokuuta 2013

Pipoja, pipoja


Nää on tovin odotelleet kuvausta, en ole saanut hommattua kuvauspäätä, eikä pipot tule omaan käyttöön. Siksipä päädyin vetämään alle eka oman pipon ja siihen päälle sitten nämä valmistuneet.. 

Eka tein tunturineuleella pipon Red Heart Soft -langasta. Sitä löytyi ihan meidän Prismasta. 


Ostin myös novitan tupsukehikot. Käy tupsun tekeminen muutamassa minuutissa, joten sanoisin kehikoiden olevan hintansa väärti! 

Tämä toinen pipo on tehty B.B.B Neon Electra -langasta ihan vain aina oikein neuloen. Langan paksuus vaihtelee, niin aattelin että erikoisempi neule saattaa näyttää sitten typerältä.. 


Olisin hakenut lankaa, jossa on tää kirkas väri ja pohjavärinä musta, mutta semmosta ku ei löytynyt, niin päädyin tähän. Tähän malliin en tahtonut tupsua, joten jonkunverran kaventelin sitten silmukoita päälaelta, ennenkuin päätin työn. 

Molemmat pipot neuloin nro:n 5 puikoilla ja silmukoita oli 80
Vaikka kesä on vasta aluillaan ja lämpöasteitakin jo 15 varjon puolella, niin kyllä se talvi ja pakkanen tulee tänäkin vuonna!

 photo nimmari_zps70c8d014.png

12. toukokuuta 2013

Koukussa Kortteihin haaste #118


Oli tuollakin sen verran ihana luonnos, että oli pakko saada kortti tehdä haasteeseen. 



Luonnoksen pohjalta sain aikaiseksi tämmöisen mustavalkoisen ammukortin: 


Näyttäävät taas ihan kieroilta nuo palaset, mutta minä vannon, että ihan suorassa ovat, mittasin :D 
Ammu on ostettu Finnstamperilta ja kuuluu samaan kastiin tuon sammakon kanssa. Ammu oikein huusi, että osta minut. Ja minähän ostin. 
Penny Blackin ammut houkuttelee kans, muttaku ne on kaikki kiinni puupalikassa, ni on jääneet monet viel kauppaan.. Ehkä ne joskus muuttaa meille. Lehmähullu on lehmähullu, eikä muuksi muutu? 

Kukat olen saanut jostain joko tilaajalahjaksi tai osana jotain arvontapalkintoa.. En muista tarkemmin, saatu ne kuitenkin on. Kuviopaperit on DCWV: n mustavalkoisesta paperisetistä, joka on ilmeisesti suunniteltu hääjuttuja varten -teksteistä päätellen :D

 photo nimmari_zps70c8d014.png

11. toukokuuta 2013

Hälsans Kök, soijanakit


Minä olen ollut jonkun aikaa buzzadorina ja tällä kertaa pääsin buzzaamaan Hälsans Kök -tuotteita. 
Hälsans Kök tuotteista kerrotaan seuraavaa:
Kaikki Hälsans Kök -tuotteet ovat kasvisperäisiä ja pääosin ovo-vegetaarisia, eli kasvisten lisäksi tuotteet sisältävät myös kananmunaa. Hälsans Kök -tuoteperheeseen kuuluu myös täysin vegetaarinen, kikherneistä valmistettu falafel. Tuotteet on falafelia lukuunottamatta valmistettu soija- ja vehnäproteiinista ja kaikki Hälsans Kök -tuotteet löytyvät kaupan pakastealtaasta. Hälsans Kök -tuotteet yhdessä muiden raaka-aineiden kanssa luovat täydellisen aterian. Ne ovat täysin lihattomia, mutta koostumukseltaan ja maultaan lihankaltaisia ja sopivat näin loistavasti myös ei-kasvissyöjän ruokavalioon.
Hälsans Kök -tuotteet on valmistettu täysin ilman säilöntäaineita. Ne sisältävät runsaasti proteiinia, noin 18 g/ 100 g. 


Neljäntenä Buzzauslistalla olisi ollut falafel. Prisman pakasteessa oli kyllä paikka falafellille, mutta ei sitä siellä koskaan ollut, joten ostettiin tilalle soijanakkeja. 

Tehtiin pitaleipiä, kun ainekset siihen oli... 



Keitin nakit kypsiksi samalla, kun pitaleivät lämpeni uunissa. 
Salaattia, kurkkua ja kirsikkatomaatteja väliin, lisäksi sipulinen jogurttikastike. 
No, annoksen jälkeen oli oikein sipulinen olo :D meni ehkä vähän liikaa sitä. 

Itse nakit olivat jotenkin liian mausteisia meidän makuun. Meillä harvoin menee ruokaa roskikseen, mutta nämä nakit jäi valitettavasti syömättä. 

Koostumukseltaan olivat aivan, kuten normaalitkin nakit.


Yhteenvetona kaikista neljästä Hälsans Kök -tuotteesta.. 
Kasvismureke oli näistä neljästä ehdottomasti paras. Kannattaa kokeilla lihan sijasta kastikkeisiin! 
Muut kolme tuotetta olivat meidän makuun semmoisia, että jäävät meidän osalta kaupan hyllyyn jatkossa.

www.buzzador.fi
www.halsanskok.fi

 photo nimmari_zps70c8d014.png

Väritellään leimakuvia #9


KK-sivulla on haaste, jossa on pääosassa leimakuvien värittely. 
Tälläkertaa haasteessa oli kuva haasteen vetäjän tyttären "trash pack" laumasta.
Kuvasta oli tarkoitus poimia kaksi vierekkäistä väriä niistä otuksista. Itselleni löysin sieltä yhdistelmän RUSKEA & LIME


Oriflamen kirjekuoren kierätin tähän korttiin noiden vihreiden osalta. 
Ruskealle paperille leimasin tähtitaustaa akryylimaalilla. Värin sotkin itse vihreästä, valkoisesta ja keltaisesta kunnes olin tyytyväinen. 

Leiman ostin edellisessa korttitapaamisessa pois Näpertelijä Ämmältä. Värittelin kuvaa sävyillä Gathered Twigs (ruskea), Shabby Shutters (mekko, kukat). Bundled Sagea vähän nurmikoksi, varjostusta nurmikolle Pine Needless, sekä iho Tattered Rose.

 photo nimmari_zps70c8d014.png

10. toukokuuta 2013

Magnoliahaaste #142


Aivan upea luonnos haastoi meidät tälläkertaa Magnoliahaasteessa! 



Luonnoksen pohjalta tein tämmöisen kesäisen kortin.. 


Roiskeiden sijaan koitin asetella lehdet "tuuleen". Minen ymmärrä sitä, miksi ne asettuu nätisti kun niitä mallailee paikoilleen, mutta sitten, kun nostat lehden (tai muun koristeen) ja tursutat liimatipan alle, ni ne jotenkin mystisesti muuttavat asentoaan (sijaintiaan) ja lopputulos ei ole yhtä kiva, ku se mallailu :D

Vinoraitaiset jutut tuossa yläreunassa ovat masking -teippiä, jonka teippasin valkoiselle tulostuspaperille.

 photo nimmari_zps70c8d014.png

Korttisirkus haastaa, haaste #2


 Toisessa haasteessa aiheena on AIKA

Tein oman korttini tämän vuoden tekniikka10:ssä opitulla tekniikalla, valepatina
Kohokuviointitaskun ostin edellisessä korttitapaamisessa Villakeijun liikkeestä Johannalta. 


Mun mielestä tää ei juurikaan muuta kaipaa. Ehkä onnittelutekstiä tuonne oikeeseen yläkulmaan ja that's it. 
Koitin pikkusen kans paikoitellen ylikuumentaa tuota kohojauhetta, mutta se ei tässä kuvassa oikein näy. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png

7. toukokuuta 2013

Hälsans Kök, kasvispihvit & kasvispyörykät


Minä olen ollut jonkun aikaa buzzadorina ja tällä kertaa pääsin buzzaamaan Hälsans Kök -tuotteita. 
Hälsans Kök tuotteista kerrotaan seuraavaa:
Kaikki Hälsans Kök -tuotteet ovat kasvisperäisiä ja pääosin ovo-vegetaarisia, eli kasvisten lisäksi tuotteet sisältävät myös kananmunaa. Hälsans Kök -tuoteperheeseen kuuluu myös täysin vegetaarinen, kikherneistä valmistettu falafel. Tuotteet on falafelia lukuunottamatta valmistettu soija- ja vehnäproteiinista ja kaikki Hälsans Kök -tuotteet löytyvät kaupan pakastealtaasta. Hälsans Kök -tuotteet yhdessä muiden raaka-aineiden kanssa luovat täydellisen aterian. Ne ovat täysin lihattomia, mutta koostumukseltaan ja maultaan lihankaltaisia ja sopivat näin loistavasti myös ei-kasvissyöjän ruokavalioon.
Hälsans Kök -tuotteet on valmistettu täysin ilman säilöntäaineita. Ne sisältävät runsaasti proteiinia, noin 18 g/ 100 g. 

Kasvispihvit päätyivät "hampurilaisiksi" ilman hampurilaissämpylää. Olivat kaupasta loppu. 


Leivän välissä on kesäkurpitsaviipaleita, BBQ-kastiketta, itsetehtyä valkosipulikastiketta, kasvispihvi ja lehtisalaattia. Itse leipä on täysjyväpaahtis. 

Isännällä tökki pahasti tuo kesäkurpitsa, kun se ei kuulemma maistu miltään, ni sitä voi sitten syödäkään, anteeksi, en ymmärrä :D


Toisena päivänä annos kasvispyöryköistä näytti tämmöiseltä:


Spaghetti on meillä hyvin vähällä käytöllä ollut, mutta sitä sentään löytyi tuolta kaapista. 
Spaghettia al dente tuoreella tomaattikastikkeella. Herkkusienet ja kasvispyörykät grillasin uunissa siinä samalla, kun valmistin kastiketta ja spaghetteja. 


Sekä kasvispihvit että -pyörykät maistuivat selvästi kasvisperäisiltä. 
En ole varma tykkäsinkö niistä vai en. Isäntä kertoi kyllä hyvin selvän mielipiteen; eihän meidän tarvitse enää ostaa näitä?

Ulkonäöltään molemmat näyttivät oikein houkuttelevilta, mutta tosiaan itselle tuli noista pyöryköistä jonkunlainen pistävä sivumaku suuhun (eikä nuo herkkusienetkään olleet niin herkullisia, olisi pitänyt täyttää niitä jollain).  Pihvit menivät hyvin tuolla leivän välissä.
Koostumukseltaan olivat pehmeitä, helposti syötäviä. 


 
 photo nimmari_zps70c8d014.png

3. toukokuuta 2013

Askartelutaivaan Penny Black-haaste, Toukokuu


Toukokuisen Penny Black -haasteen aiheena on kesä. 





 Tämä on ehkä kesäisin noista Pennyistä, mitä itselläni on, joten tähän päädyin. 
Kasasin kortin edellisessä askartelutapaamisessa, eikä minulla ollut mukana (tietenkään) noita strasseja kukkien keskustoiksi. Onneksi paikalla myymälänsä kanssa oli Villakeijun Johanna! Ostin nuo punaiset heteet ja tuon punaisen satiininauhan  ja sain kortin tehtyä korttipohjaa vaille valmiiksi. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png
 

Helistinkortti


Askartelutaivaan toivomushaasteen tämän kuisena aiheena on helistinkortti. 

Itse olen tämän korttini tehnyt jo aikapäiviä sitten juurikin tätä tarkoitusta varten. En vain osannut kirjoitella postausta niin, että se olisi ollut riittävän salaperäinen julkaistavaksi aiemmin. (itseasiassa kirjoittelen tätä Huhtikuun ensimmäisenä)


Poika on Mo Manningin Sumpins' wrong -leimasin. Kuvan väritin DI-täytöillä kokeillen taas vähän uutta tapaa värittää varjostukset. 
Kortin malli voi olla sinulle tuttu, jos olet seurannut tekeleitäni jo parisen vuotta sitten. 
Silloin tämänmoinen malli oli jossakin luonnoksena ja se muistui nyt mieleeni. 
Piirtoheitinkalvo toimii tässä ikkunana, kehykset korotettu taustasta 1mm:n 3D-tarroilla. Korkea se ei siis ole. 
Helisemässä kortissa on mikrohelmiä ja sinistä "simpukkasirua". 

 photo nimmari_zps70c8d014.png