24. joulukuuta 2013

Joululahjoiksi.


Siskontytölle neuloin villasukat joululahjaksi. 


Sukat ovat kokoa n. 25, varrella pituutta semmonen 15cm.
Lankana Novitan Nalle.
Varren neuloin mittatyönä vähän suuremmalla silmukkamäärällä, niin ei purista sitten nappulan jalassa! 
Kärkeen tein sädekavennuksen, kantalappu vahvistettua. 


Ja nämä aiemmin neulomani sukat lähtivät jonnekin päin Suomea lahjoiksi. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png

22. joulukuuta 2013

Raidoitetut polvisukat


Näitä sukkia neuloessa mietin, että siellä naamakirjan ryhmässä joku joskus linkitti ohjeen, kuinka neulotaan raidoitusta niin, että värin vaihtokohta ei jäisi aivan näin selväksi. Olen lisännyt sen saman linkin tuonne linkkivinkit -välilehteen!

Olin kerennyt jo kuitenkin aika pitkälle neuloa toista vartta, ennenkuin muistin sen, joten annoin mennä samalla mallilla loppuun. 


Nämä sukat tein toiseksi vaihtoehdoksi pyyntöön reilut ja tyttömäiset ;) 

Ensimmäistä kertaa tein kantalapun sileäksi - ei mitään vahvistuksia.. Jostain luin, ettei se(vahvistaminen) muka ole välttämätöntä nykylangoilla aikuisen sukissa, en sitten tiedä..
Ja ensimmäistä kertaa olen tehnyt sukan kärkikavennuksen sädekavennuksena. Näyttihän tuo onnistuvan. 

Sukkien koko n. 38. 

 photo nimmari_zps70c8d014.png


21. joulukuuta 2013

Palmikkoa sukkaan!


Lienen ylittänyt nyt jonkun kynnyksen, sillä ajattelin aina, että palmikon neulominen on kauheen hankalaa ja aikaa vievää ja vaikeeta eikä siitä koskaan ikinä tulisi yhtään mitään.

No. Uskaltauiduin nyt kuitenkin kokeilemaan Novitan ohjeen mukaan palmikkoa sukkaan. 

Samalla neuloin elämäni ensimmäiset polvisukat. Varteen meni n. 6 tuntia/sukka. 


Itseasiassa tein nämä vähän niinkuin tilauksesta. Pyyntö kuului; reilua ja tyttömäistä :D 


Neuloin näihin vielä perinteisen vahvistetun kantalapun ja nauhakavennukset kärkeen. Ettei tule liikaa uutta kerralla? 
Koko n. 38

 photo nimmari_zps70c8d014.png
 

20. joulukuuta 2013

Burn baby burn!


Tällä kertaa tuikkasin pipojen sijaan tuleen lapaset. 


Koko miesten. Vielä jos vähän tartteis harjoittelua, mutta kyllä se tuosta pikkuhiljaa alkaa tuo kirjoneulekin sujumaan.. ehkä. Nää on valmistuneet jo alkukuusta, mutta joku on ollut muka niin kiireinen, ettei ole ennättänyt tänne näitä julkasemmaan :D

 photo nimmari_zps70c8d014.png

27. marraskuuta 2013

Villasukkaa pukkaa


Villasukkaa tosiaan pukkaa, vaikka minä viimeviikolla totesin, etten neulo hetkeen. 
Perjantain minä maltoinkin olla neulomatta. 
Lauantaina myyjäisissä mulla oli kuitenkin varuilta mukana tarpeet ja kuinka ollakaan, niinhän siinä alkoi sormet syyhyämään, että pakko oli kaivaa puikot kassista ja alkaa toteuttamaan itseään. Jälleen. 

Sunnuntaina sain ensimmäisen sukan valmiiksi ja vielä samana iltana neuloin toisenkin piiitkälle kantapään yli.


Maanantai-aamuna sitten tuli valmista sen toisenkin sukan osalta. 

7veljestä on lankana ja pintakuvio syntyy broken seed stitch - tekniikalla.
Sukkien koko on n. 25-26

 photo nimmari_zps70c8d014.png

26. marraskuuta 2013

Neuleharpulla


Neuloa voi myös ilman puikkoja. Neuleharppu on perinteinen vehe, jonka monet muistaa joskus nähneensä. Netti on pullollaa englanninkielisiä ohjeita ja videoita, joiden avulla olen itsekin opetellut yhden tämmöisen perustekniikan. 



Tämä on muuten ihan suorakaiteen mallinen, mutta tuo toinen sivu on kierretty kerran. Yläreunaan on ommeltu sauma ja nuo narut saapi vaikka rusetille. 
Lankana Rose novitalta. Tähän meni hurjat yksi kerä.

Myös novitan Rose -lankaa käytin tähän. Yksi kerä myös. 


Tällä huivilla on pituutta noin kaksi metriä ja riippuu ihan miten sen venyttää, että onko verkko tuommoista, mitä vasemmalla, vai tuommoista, mitä oikealla. 


Harjoittelua vielä tarvittaneen, että oppii tekemään vähän monimutkaisempia töitä. Eikä se kielipääkään olisi pahitteeksi :D 

 photo nimmari_zps70c8d014.png


25. marraskuuta 2013

Pipoja, tuubihuiveja


Pipoja ja huiveja on syntynyt tasaiseen tahtiin. Tässä viime viikon neuleet


Heijastavia Lumio pipoja.. Näitä taisin yhtenä aamuna jopa kolme neuloa ennen töihin lähtöä :D Ei vaan malttanut lopettaa.


Tuubihuivit on neulottu Teddystä ja säde-langasta. Nämä tämän syksyn Teddyt sisältää jo muutenkin kimalletta, mutta kyllä säde tuo ihan omanlaisensa tunteen tähänkin :) 


Tässä tuo säde on vähän tummempi, mitä teddy on. 

Ja sitten vielä viimeisenä neuloin viimeisistä Siru-langoista pipon. 


Tämä on aivan päänmyötäinen pipo. 

Tässä vaiheessa vannoin, etten neulo hetkeen. Pitänee tunnustaa, että jaksoin olla päivän neulottamatta :D

 photo nimmari_zps70c8d014.png

19. marraskuuta 2013

Joulukortteja!!


Se joulu tulee näköjään vaikka väkisin (ja lauantain myyjäiset lähestyy uhkaavasti!) 
Vietin yhden vapaapäiväni viime viikolla kortteja tehden. En edes yrittänyt tehdä mitään suuria, mutta tein sarjoja.





Jokaisessa kortissa nuo leimat on pääaiheena. Penny Blackin leima on tuossa punaisessa ja sinisessä kortissa, Finnstamperilta kuusileima.
Punainen leimamuste on Versafinea, Sininen Brilliancea ja vihreä Versacraftia. 
Tekstit Brilliancea.

Kuusikortin ruskea taustapaperi on napattu kaupasta mukaan, kun purin kuormaa. Kahvipaketti -myyntierä oli kääritty tämmöiseen paperiin. Pitäsköön käydä vinkkaamassa, että saapi kerätä mulle talteen noi kaikki :D Vaikkakin tälleen joulun aikaan tuota samanlaista on myynnissä lahjapaperina!

 photo nimmari_zps70c8d014.png

18. marraskuuta 2013

Taitaa olla pipoosi vol 3


Tässä olisi vaan tämmöinen kuvapostaus nyt tarjolla.. Ei noista osaa sanoa enää mitään, mitä en ole jo aiemmissa pipoosipostauksissa sanonut... 


Seuraavassa kuvassa yhden viikon pipot. Hirveestihän noita ei ennätä tekemään, kun työt vie ajan. 


Liekkipipot on tehty, kuten edeltäjänsäkin. Vielä kaipaa harjoittelua kirjoneulonta, mutta noita on aivan älyttömän hauska neuloa! Oikean puolimmainen on malliltaan vähän matalampi, mutta peittää korvanlehdet.




Musta-lila raitaiset pipot on neulottu automatkalla, toinen mennessä, toinen tullessa. Osaan neuloa tuijottamatta työtä kokoajan, mutta otappa valot pois ja koita tehdä sama! No.. pipojahan noista tuli :D Keskimmäiseen pipoon kierrätin aiemmin valmistuineiden pipojen "jämälangat"



Tämäkin raitapipo neulottu, kuten kaikki edeltäjänsä, vain kavennukset tein erilailla.


Ja jotta ei ihan kihahda pipoon tämä homma, niin jotain muutakin on tehty:


Tuubihuivi, Teddy+Säde -langoista. 


Ja SIILILAPASET!!


Nämä ovat semmoiselle n. 130 senttiselle lapselle. 


Toisia tämmöisiä en ole ihan heti tekemässä.. Ehkä voisi kokeilla sitä sivusaumallista mallia....

 photo nimmari_zps70c8d014.png

2. marraskuuta 2013

Penny Black -haaste


Marraskuisen Penny Black -haasteen aiheena Askartelutaivaassa on JOULU


Vaikka minusta on tuntunut viimeaikoina, ettei korttien teko natsaa ollenkaan, niin olen kuitenkin saanut (viimetingassa) tehtyä nuo dt-työt.. Olen välillä katsellut kivoja uutuuksia nettikaupoista, mutta sekin on jäänyt viimeaikoina. Tämän Penny Blackin leiman kuitenkin tilasin, kun tykästyin sen näköön. Holly concert on leiman nimi ja löytyi puukantaisena ainakin klemmarikellarista.

 photo nimmari_zps70c8d014.png

1. marraskuuta 2013

Mallin mukaan


Askartelutaivaan Mallin mukaan -haasteeseen tein tämmöisen kortin, tietenkin luonnosta noudattaen. 


Tuo joulupukki se vaan jaksaa hymyilyttää joka kerta :)

 photo nimmari_zps70c8d014.png

31. lokakuuta 2013

Joulukortteloisia


Näihin kaikkiin kortteihin löytyi inspiraatio korttipäivänä. Yritin osallistua Koukussa Kortteihin -sivuston haasteisiin, mutta enhän minä sitten kerennytkään ja kortit jäi odottelemaan kuvaamista.

Kaikki nämä kortit on tehty luonnosten perusteella. 


Kohokuvioin valkoisen tulostuspaperin ja levitin musteenlevittimellä DI-mustetta kohokuvioidun paperin "väärälle" puolelle, jolloin hiutaleet jäi suurimmilta osin valkoisiksi ja hiutaleiden ympäristö värjäytyi. 
Siniset paperit värjäsin itse, kun taas kerran ei ollut sopivan sävyistä paperia noissa muuten :D Vähä timangeja ja yksi koristehiutale ja se on siinä!


Hyyyvin yksinkertainen kortti.. Hyvää Joulua - teksti on embossattu kultaisella kohojauheella.. 


Tämän kortin yksinkertaisuuteen tykästyin niinkin kovin, että tein myöhemmin vielä toisenkin version mallista. 


Näissä kahdessa kortissa on leimattu tausta. Leimasin on Penny Blackin ja taisin tämän ostaa viimejoulun kieppeillä. En muista, oliko Joulukuuta vai Tammikuuta.. 
Jälkimmäiseen korttiin teksti ääriviivatarroilla.



 photo nimmari_zps70c8d014.png

 

30. lokakuuta 2013

Pipoosi vol 2


Sama meno jatkuu, pipoa toisen perään! 

Tässä olisi ne pipot, jotka löytyi tänäaamuna kameran muistista. Näiden jälkeen valmistunut vielä muutama lisää.. Itseasiassa viides kuvausta odottava neule valmistunee tänään.. 


Lumio-pipoja. Vasemman puoleinen on lähtenyt jo uuteen kotiin. 


Novita Kelo -pipo. Pipo on malliltaan täysin päänmyötäinen, menee aikuisen päähän, näyttää lasten pipolta (ystävän mielestä ainakin, kuvitteli pipon pojalleen) 

 photo nimmari_zps70c8d014.png