24. syyskuuta 2016

Haikara tuo vauvan


Muutama vauvakortti on ollut työn alla itseasiassa jo keväästä asti. Suuriinpiirtein vain kasaamista odotelleet. Luonnoksista aloittelin ja sitten kuvia värittelin. Korttipohjat ja oikean väriset paperitkin pyörivät pöydällä koko kesän. Nyt sitten lopulta istahdin alas ja tein kortit valmiiksi.

Leimakuvat olen leimannut mustalla versafinella ja  värittänyt DI-musteilla.
Tekstit leimattu DI-musteilla.
Leimailupaperina minulla on Cansonin Montval Aquarelle.
Itse leimakuva on Magnolian Delivery from heaven.





Näitä vauvakortteja saa lähinnä työtoverit. Onneksi näitä voi tehdä siis hyvillä mielin, kun toverit lisääntyy, niin on sitten vara valita porukalla, että millainen kortti nyt laitetaan.
Toiveitakin olen saanut, että myös muut, kuin perinteiset värit vaaleanpunainen ja vaaleansininen olisi kivat. Nämä nyt oli jo väritettyinä ennen toivetta, joten en alkanut tähän hätään muuta keksimään. Kiire ei ole.
Epäilen, että pari toveria on raskaana, mutta eivät ole siitä vielä ääneen puhuneet, enkä minä kehtaa kysellä :P

Sitä minä en ymmärrä, vaikka kuinka on tuota varastoa, että luulisi löytyvän miljoonista nauhoista yksi sopivan värinen nauha korttiin, niin ei. Ei varmasti ole oikean väristä. Tai jos väri on hyvä, on nauha kuvioitu niin, ettei se passaa kyseiseen korttiin. :D

Nyt on tulossa myös vähän ompelujuttuakin blogiin taas pitkästä aikaa. Työn alla on mekko käärmekuvioisesta kankaasta. Facen puolelle laitoin kuvaa kaavoitusvaiheesta. Otan ensikertaa eläessäni kaavoja valmiista mekosta, jota en voi purkaa osiin. Ei muutaku mekko Mairen ylle ja kaavamuovin kanssa piirtelemään.

 photo nimmari_zps70c8d014.png

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!